Lapin taikaa

Ettoillan ryyppy

sirmakko ettoillan ryyppy drinkki ravintolaEtto tarkoittaa porojen kokoamistyötä. Porot kootaan palkisilta, eli metsälaitumilta sitä varten rakennettuihin erotusaitoihin. Ettoaminen tapahtuu syksyllä. Poromiehet asuvat ettoajan metsäkämpissä, sähköjä ja vesijohtoja ei ole, mutta useissa on sauna, kaasuliesi, takan ja kaminan lisäksi. Pirtin seinustaa kiertävät ritsit, laudasta rakennetut yhtenäiset laverit nukkumista varten. Porojen kokoaminen tapahtui ennen jalkaisin, mutta nykyisin käytössä on mönkijät. Mönkijöiden lisäksi tokan kuljettamisessa käytetään lapin porokoiria, jotka ovat poromiehille suuri ja korvaamaton apu. Lumen tultua porotokkaa kuljetetaan moottorikelkkojen avulla erotuspaikalle. Toisinaan suuri, koossa oleva porotokka voi ryöstäytyä miehiltä jopa lähellä erotuspaikkaa. Silloin monen miehen päivän kova työ menee hukkaan ja kokoaminen on aloitettava alusta, usein kymmenien kilometrien päästä pitkin metsiä kuljettaen. Onnistuneen ettopäivän iltana, kun on syöty poronlihakeitto, saunottu, ja takkatuli loimuaa ja lämmittää väsyneitä miehiä, on tapana ottaa ryyppy. Sen jälkeen rauhallinen uni palauttaa voimat seuraavan päivän koitoksia varten.

 


Väliyö

sirmakko poro husku poro

Kun kaikki porot on saatu koottua erotuspaikan ympäristöstä aitaukseen, on aika pitää erotus. Erotuspäivä on porokansan sadonkorjuun juhlapäivä, joskin työntäyteinen. Yötä ennen erotusta kutsutaan väliyöksi. Kämpän hämärässä käydään läpi eton onnistumista ja kenen poroja aitauksessa on. Illan aikana kerrotaan vanhoja tarinoita, heitetään vitsejä ja pelataan korttia. Väliyön illan viettoon kuuluu kuuma ryyppy, joka sekoitetaan viskistä ja hunajasta. Aamun sarastaessa kiirehditään siirtämään poroja syöttöaidasta erotusaitaan, edessä on pitkä päivä.

 


Elämässä kiinni

sirmakko menu lapland

He ovat työhönsä sitoutuneita. Poromiehiä. Kannustin ei ole raha, vaan jokin muu -porot, luonto, elämä, hyvä päivä. He voisivat olla toimiala-asiantuntijoita tai riskienhallintapäälliköitä, joilla valtion töissä on hyvä palkka ja siisti sisätyö. Mutta, niin ei ole. Eivätkä he ole firman miehiä, joita palkitaan tai julkisesti kiitetään työstä. Kun kateelliset soimaavat, äänekkäät satuttavat ja tietämättömät toimivat, he käyvät selviytymistaistelua. He menevät metsään ja avarille maille, ovat aikansa ja palaavat. Tuuli puhaltaa pois katkeruuden ja kirkastaa mielen. He nukkuvat pois väsymyksen. Ja, he menevät töihinsä taas. Luonto on heidät koulinut, opettanut kovuutta ja herkkyyttä, nöyryyttä ja kiitollisuutta. Suhteellisuuden tajua. Heidän kellokorttinsa leimaa aurinko ja kiireensä määrää vuodenkierto. Satoi tai paistoi. Ja, he menevät, tuiskuun ja pakkaseen.